Kävin eilen neuvolassa. Neuvolan täti kysyi minulta: "Aiotko imettää lastasi?". Tuntemattomille tiedoksi, että odotan kolmatta lastani. Minun teki mieli motata muutoin niin mukavaa tätiä. "Aiotko?". Millainen kysymys se oikein on? "Aiotko kasvattaa lapsestasi kunnon kansalaisen?" olisi mielestäni yhtä järjellinen kysymys. En minä mitään aio. Teen perkele parhaani. Jos ei luonnistu, niin kaupan hyllyltä löytyy lapsiparalle evästä. Vastasin tädille: "Aion ruokkia lapseni hänelle ja minulle parhaiten luonnistuvalla tavalla hänen tarpeensa mukaan".

Anna Wahlgren, ruotsalainen "kohuäiti" yritti herätellä maalaisjärjen käyttöä lastenkasvatuksessa jo 30 vuotta sitten. Vallankumous on jäänyt melko kapeaksi ja ainakin Suomessa suuntaus on ollut lähinnä päinvastainen. Ihmistä vieroitetaan vieteistään, vaistoistaan ja luontaisesta kyvystään huolehtia jälkeläisistään. Tilalle on tullut pakkosyötetty neuvolariippuvuus, ohjeistukset ja syyllistäminen. Tämä koskee sekä tuoreita äitejä ja isejä. Harva äiti uskaltaa enää toimia vastoin neuvolalaitoksen alati muuttuvia suosituksia tai ylipäätään ulkopuolista vahvistusta näkemyksilleen. Vauvat eivät enää ole yksilällisiä ihmisiä, vaan laitteita, joihin saa käyttöohjeet neuvolasta, keskustelupalstoilta ja tukiryhmistä. Jos suositus sanoo, että lasta on imetettävä ensimmäinen vuosi, toisin toimiva äiti on huono äiti, joka kuuluu ohjata "avun piiriin". Jos käyttöohje sanoo, että lapsi syö neljän tunnin välein, on kahden tunnin päästä nälkäänsä huutava vauva koliikkilapsi. Ei sillä kuulu olla nälkä, joten kyse on jostain muusta. Äiti, joka sanoo ääneen, että uhmaikäinen kakara on sikarasittava ja ärsyttävä, on uhkaava ja huolestuttava yksilö, joka kaipaa terapiaa sopivan lääkityksen keralla. Kun kerran sanoin eräälle kätilöopiskelijalle, että vihaan olla raskaana, tämä järkyttyi silminnähden ja tiedusteli minulta, miksi sitten olen hankkiutunut raskaaksi ja aionko hylätä lapseni. En, en aio hylätä lastani. Mukulani ovat mahtavia, minusta vaan raskaana oleminen on aivan perseestä. En pidä odottamisesta, en pidä närästyksestä, en pidä turvotuksesta, en pidä liikuntarajoituksista, enkä univaikeuksista. Miten hitossa siis voisin väittää, että odotusaika on niin auvoista ja ihanaa? Minun pitäisi, koska onnellinen odottaja on normi. Rehellinen äiti on poikkeus normista.

Äitien ja isien syyllistämisestä on tehty julkisesti hyväksytty vainoamisen muoto. Kukaan ei uskalla todeta kunnianloukkaukseksi, kun neuvolassa todetaan äidin tai isän toimineen väärin heidän antaessaan kolmekuiselle nälkäänsä karjuvalle lapsukaiselleen banaanisosetta. Joku kun on keksinyt, että niin voi tehdä vasta nelikuisena. Ensi vuonna sitä paitsi raja voi olla viisi kuukautta. Vanhempiin suhtaudutaan kuten lastaan pahoinpiteleviin hirviöihin. Annoit siis lapsellesi ruokaa, koska hän vaikutti tarvitsevan sitä?! Ettäs kehtaat! Toinen asia on vielä se, että ihmisen normaali ravinto on ilmeisesti ihmiselle hengenvaarallista. Puuro on nykyään kamalaa myrkkyä, jos se valmistuu oman äidin keittiön hellalla jostain niin kammoksuttavasta raaka-aineesta kuin kaurahiutale. Lapselle pitää ostaa kaupasta steriloitua velliä, joka on pumpattu täyteen asiaankuuluvia hivenaineita ja muita mömmöjä. Suomi on täynnä lähes kaksivuotiaita ihmisen pentuja, jotka eivät ole koskaan maistaneetkaan äitinsä valmistamaa ruokaa. Tästä poikkeuksena toki tissi.

Luin yhden neuvolan käyttöoppaan alkaessani odottamaan tätä viimeisintä perillistä. Vauvan syntymän jälkeisiä ohjeita oli noin 15 aukeamaa kattamaan pari ensimmäistä ikävuotta. Näistä aukeamista lähes kymmenen käsitteli imettämistä. Aiheeseen johdateltiin kertomalla yksityiskohtaisesti, miten kamalasti lapsi kärsii, jos ei saa riittävän pitkään äitinsä maitoa. Kerrottiin, miten lapsi sairastuu, kärsii läheisyyden puutteesta, saa elinikäisen immuunikadon ja loppuelämän trauman, mikäli itsekeskeinen äiti keskeyttää imettämisen ennen vuoden ikää. Ja sitten seurasi liuta teknisiä ohjeita tuohon ilmeisesti tuhottoman vaikeaan suoritukseen, josta suoriutuu vain ahkerasti aihetta opiskellut, kurssit käynyt ja tukiryhmissä vapaa-aikansa kuluttava äiti. Kaikki eri asennot, tekniikat ja mallit oli käsittelyssä. Siis onko imetys muuttunut olympialajiksi? Eipä oppaan alussa oltu perehdytty läheskään yhtä tarkasti lapsen alulle saamisen teknisiin muotoihin. Kummassakin on mielestäni kyse vaistonvaraisesta ja täysin luonnollisesta toiminnasta. Meininki on mennyt siihen, että kohta saamme yksityiskohtaiset ohjeet hengittämiseen, paskantamiseen ja rehelliseen nussimiseen. Luonto ei enää ilmeisesti aja tikanpoikia puihin. Emmehän toki osaa tai selviä näistä tehtävistä ilman apua. Ollessani toisen lapseni juuri saatuani sairaalassa havahduin keskellä yötä siihen, kun toimelias kätilö marssi huoneeseeni, nappasi lapseni sängystään, lätkäisi mukulan viereeni ja alkoi kaivaa tarmokkaasti rintaani esiin. Missä maailmassa oikein elämme? Miksi tämä olisi sallittua? Minun oikeustajuni ei sulattanut tätä tuolloin eikä hyväksy tänä päivänäkään. Minä nappasin tuota kätilöä kynsille ja kivahdin, että jos hän koskee vielä lapseeni ilman lupaani, puhumattakaan että loukkaa minun fyysistä koskemattomuuttani, soitan poliisille. Tämä puolustautui sillä, että poikani oli hänen kellonsa mukaan syönyt viimeksi kolme tuntia sitten ja hänen mielestään oli aika syöttää pentu. Luojan kiitos Suomen laissa tätä sääntöä ei ole vielä määritelty, sen sijaan jokaisen ihmisen fyysinen koskemattomuus on. Näille ihmisille pitäisi saada lähestymiskielto, jos minulta kysytään.

Mistä johtuu, että ihmiset hyväksyvät nämä jatkuvat yksityisyyden loukkaukset ja törkeät fyysiset rikkeet äitiä ja lasta kohtaan? Tietysti syyllistämisestä. Jo raskauden alkaessa nuoret tulevat vanhemmat ilmoittautuvat neuvolaan, jossa heille ladataan heidän elämäänsä rajoittavat listaukset kielletyistä huveista ja ruoka-aineista, sekä kerrotaan heille seikkaperäisesti, mikä on oikein ja mikä on väärin ja se, etteivät he tiedä mitään. Kukaan vanhempi ei tietystikään tunne lastaan itsestään puhumattakaan. On siis parempi aina olla yhteydessä asioissa huomattavasti viisaampaan tahoon. Äidit pelotellaan puolikuoliaiksi asioilla, joilla he voivat tuottaa vielä syntymättömällekin lapselleen pysyviä vaurioita. Osa on toki varsin asiallistakin valistusta. Jotenkin ajattelisin silti, että olisi jo ihan maalaisjärjen asia tajuta, että heroiinin vetäminen raskausaikana ei ole kauhean fiksua. Mutta sitten lista jatkuu. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista kasvaa vuosi vuodelta. On käsittämätöntä, miten etelä-Euroopassa syntyy yhtään tervettä lasta. Hehän syövät lapselle hengenvaarallisia aineita päivät pitkät! Viimeisimmässä saamassani ohjeistuksessa kiellettiin värjäämästä hiuksia raskausaikana. Tämän ohjeen ohessa todettiin kylläkin, ettei tällä toimenpiteellä ole mitään tieteellisiä perusteita, mutta varmuus on aina paras. Itseasiassa ihmisen lisääntyminen on lääketieteelle vielä tänäkin päivänä niin suuri arvoitus, ettei sillä porukalla todellisuudessa ole suurimmassa osassa sikiövaurioita mitään hajua, mistä ne johtuvat. Mutta viisain on kieltää kaikki normaali elämä ja korostaa äidille heti kättelyssä, että jos joku menee vikaan, johtuu se todennäköisesti jostain, mitä hän teki tai söi tai ei tehnyt tai ei syönyt. Ja kun tätä pään yllä jatkuvasti leijuvaa syyllisyyttä mahdolliseen lapsentappoon ja traumatisointiin pidetään vanhempien pään yllä tarpeeksi pitkään, alkavat ihmiset uskoa. Ja systeemi on valmis. Normisto vahvistuu ja nämä täysin laittomat ja perusteettomat loukkaukset saavat yhteiskunnan hiljaisen hyväksynnän, koska kukaan ei tahdo niskaansa syyllisyyden viittaa. Jos ja kun jotain tapahtuu, vanhemmille osoitetaan tekopyhää tukea, taputellaan selkään ja ohjataan terapiaan. Ja samanaikaisesti kuiskitaan tietävästi, että äitihän taisi syödä raskausaikana maksalaatikkoa jouluna ja isä oli varpajaisissa kännissä, että saavat syyttää itseään...

Todellisuus on, että nyky-yhteikunnassa selittämättömät asiat eivät ole sallittuja. Kaikkeen pitää olla syy. Ja kun ei kerrassaan ole, niin se täytyy kehittää. Kukaan ei tiedä, miksi toiset pamahtavat tiineiksi suurin piirtein kävellessään miesten pukuhuoneen avoimen oven ohi ja toisille hedelmöittymisestä tulee vuosien projekti ilman mitään fyysistä selitystä. Kukaan ei tiedä, millä perusteella siittiöistä yksi pääsee sisään ja toinen ei, tai miksi joskus se toinenkin eksyy sekaan. Kukaan ei tiedä, miksi jotkut raskaudet keskeytyvät ennen aikojaan. Jotkut lapset kehittyvät terveiksi, toiset eivät, täysin vailla näkyvää syytä tai eroa äidin tai kenenkään muunkaan toiminnassa. Kukaan ei osaa ennustaa raskauden tarkkaa kestoa ja syntymän hetkeä. Vihkiytneilläkään lääkäreillä ei ole harmainta aavistusta, mistä lopulta edes johtuu se, että synnytys käynnistyy juuri silloin kuin se käynnistyy. Kyseessä on asia, jota ei pystytä hallitsemaan mitenkään. Siksipä sitä tulee pyrkiä hallitsemaan mahdollisimman laaja-alaisesti ja nimetä syylliset jo siinä vaiheessa kun kaikki on hyvin. Suurinpiirtein sama asia, kuin marssisi islantiin ja kertoisi parin vuoden takaisen tulivuorenpurkauksen johtuneen luultavasti siitä, että jengi lähikylässä nautti tuona päivänä hiukan liikaa kalaa.

Niin kauan kuin laki ei sitä kiellä, minä aion antaa lapsilleni ruokaa, kun he ovat nälkäisiä. Aion antaa heille terveellistä ihmisravintoa, jota itsekin syön. Vien sairaan lapseni lääkäriin ja huolehdin, että poliorokotus on voimassa(raja se on kapinoinnillakin), mutta en suostu lotkauttamaan korvaani jutuille, että lapsen riita naapurin jätkän kanssa johtuisi siitä, että raskausaikana kävin elokuvissa.