Tämä tulee olemaan filosofian huippuhetkiä ja käänteentekevimpiä hetkiä ihmisajattelun historiassa sitten Platonin. Mikä erottaa ihmisen muista eläimistä? Miksi olemme maailmanvalloittajia? Tänä aamuna havahduin heurekan, päähän putoavan omenan ja salamaniskun lailla tähän tietouteen. Paljastan sen kohta. Ensin tulee kumota pari kilpailevaa teoriaa, jotka ovat puppua.

Ensinnäkin ajatteleva ihminen. Viisas viisas ihminen. Ihminen ajattelee, joten on siis erilainen verrattuna kanssanisäkkäisiinsä ja muihin elukoihin. Pöh, sanon minä. Henkilökohtainen näkemykseni on, että muut eläinlajit ovat hyljänneet ajattelun evoluution kaaressa jo pari miljoonaa vuotta sitten. Mistä sen tietää? No siitä, että tunnemme ajattelun seuraukset. Ensimmäisenä tulee päänsärky. Mikä tahansa viisas laji lopettaisi toiminnan, joka aiheuttaa tarpeetonta päänsärkyä. Mutta ei ihminen. Hän jatkaa pohtimista ja keksii siinä sivussa särkylääkearsenaalin hoitamaan oireita. Ja edelleen hän jatkaa ja joutuu kehittämään myös masennuslääkkeitä ja sähköshokkihoitoja ajattelun aiheuttamien vakavien vaurioiden hoitamiseksi. Mutta viisas viisas ihminen ei edelleenkään lopeta ajattelemista. Tekeekö tämä meistä poikkeuksellisia? Tyhmiä kyllä, poikkeuksellisia, ei. Muut eläimet vain lopettivat tuhoisan toiminnan heti alkuunsa oireiden ilmettyä. Tästä poikkeuksena dinosaurukset, mammutit ja sopulit. Dinot ja mammutit onnistuivat joukkoitsemurhassaan menestyksekkäämmin, mutta sopuleiden taisto vielä jatkuu. Ne eivät vielä ole älynneet hillitä lisääntymistä kuolemisen maksimoimisen ohella. Voisikin sanoa, että tässä suhteessa olemme suurinpiirtein sopulin tasolla, vaikkakin sopulin lopullinen ratkaisu pyrkii hoitamaan käsistä päässyttä ongelmaa, ei niinkään hoitamaan oireita.

Työkalut. Ihmisellä on peukku. Ihminen tarttuu juttuihin. Vanhemmat seuraavat silmä kovana jälkikasvunsa varhaisista vaiheista juuri suloisia ponnistuksia kurotella muovisen hiekalla täytetyn pötkylän perään. Kun tuo hellyyttävä ihmisen pentu viimein onnistuu osumaan helistimeensä ja tarttuu siihen napakalla otteella pikkukätösellään, napsitaan useampi kymmenen valokuvaa, soitetaan sukulaisille ja äiti luultavasti itkee pari onnenkyyneltä. Pikkuihminen toteuttaa ihmisyyttään! En kritisoi, syyllistyn tähän itsekin. Mutta tekeekö tämä seikka meistä ihmeellisiä, valitettavasti ei. Kamoon, norsuvauvat tekevät saman tempun puunrunkoon nenällään. Norsuäidin ylpeys on varmasti samaa luokkaa. Vertailussa pitäisin kuitenkin pikkufantin saavutusta hivenen hienompana. Apinavauvat roikkuvat tarttumaotteensa avulla äitinsä turkissa trapetsinäytöksissä, jossa Cirque du soleil jää kyllä kakkoseksi. Ei simpanssit ostele viidensadan euron emmaljungia nurkkiinsa pyörimään kuljettaakseen lapsukaisensa paikasta a paikkaan b. Vaaveli tarttuu ihan itse. Samaiset elukat kaivelevat kepeillä murkkuja koloistaan, särkevät kivillä pähkinöitä ja ovat muutoinkin perehtyneet erilaisten hyödyllisten työkalujen käyttöön. Miksi apinat eivät sitten kehity ihmisen "tasolle"? kysymys on enemmänkin siitä, etteivät he taannu ihmisen tasolle. Jos jollain on oikeasti ylivertaisen älykös olo painaessaan peukun kuvaa facebookissa, niin terkkuja. Apina käyttää taitoaan olennaiseen. Eroa on taas siinä, että apina ei ajattele turhia. Sen päätä ei kivistä.

Mitä eroa meissä sitten on? Toki ajattelemme, omaa tyhmyyttämme. Latinalaisesta nimityksestämme sopisi kyllä sen sapiens osuuden karsia. Merkittävin ero on se, että me pukeudumme! Vedämme niskaamme erilaisia ryysyjä. Joku virittää banaanipuun lehden pippelin peitoksi, toinen käärii itsensä hylkeennahkaan muutettuaan hölmöyksissään täysin asumiskelvottomalle napaseudulle ja loput meistä tekevät erilaisista ruumiin peittelytavoista taidetta. Pukeudumme, vaikkei karvaton ja säälittävä olemuksemme sitä olosuhteiden pakosta vaatisikaan. Olemme häveliäitä. Ja usein vaatteet ovat myös tapa näyttää hävyttömämmältä kuin alastomuutemme. Ja viedäksemme tätä pidemmälle, pesemme vaatteita. Puemme myös makuupaikkamme vaatteisiin ja sitten pesemme niitä. Ripustamme pesämme täyteen erilaista rojua ja vaatteita ja pesemme sitten koko helahoitoa. Olemme kehittäneet sääntöjä ja ohjeita pesemiseen. Kuinka usein on syytä vaihtaa kalsarit, milloin petivaatteet tuuletetaan ja lattioiden jynssäämiseen on saatavilla erilaisia kemikaaleja. Lapset pestään, nurkat pestään, vaatteet pestään ja pihat haravoidaan.

Siivoamisen ja pesemisen metodit ovat monet. Laminaattilattian ja savimajan hiekkapohjan puhdistusmenetelmät eivät toki ole samat, mutta jos joku on varmaa, niin molemmista mökeistä on säännöllisin väliajoin löydettävissä siivouspuuhissa hyörivä ihminen. Vaatteita voidaan pestä pyykkikoneessa, kiikuttaa pesulaan ja liottaa ganges-joessa, mutta varmaa on, että näin tehdään. Eipä näy norsuja tai apinoita liottamassa tahroja pikkuperijän alushoususta joen rannalla. Ja nyt kun uteliaimmat ihmettelevät, että mitä tekemistä vaatteilla, pyykillä ja siivoamisella on ihmisen maailmanvalloituksen kanssa, niin vastaus on tässä. Ihmiset tunkeutuvat vaatteidensa turvin asumaan alueille, jotka eivät heille lajinomaisesti sovi. Ihmiset ovat yltyneen pesemisvimman tuloksena lakanneet kuolemasta tarvittavaan tahtiin. He menestyvät pöpöjen ja bakteerien joukkotuhoamisen kustannuksella. Tokikin on kyseenalaista kuinka kauan tämä vain muutamien tuhansien vuosien pukeutumisvallankumous voi meitä viedä ja missä kohtaa bakteerit nousevat täysimittaiseen kapinaan, mutta toistaiseksi menee hyvin.

Nyt sitten joku sanoo, että ihminen on kehittänyt hygienia-asioita älykkyyttään. Höpsistä. Ihmisten levittäytyminen pohjoisille alueille juontuu varmasti jonkin sortin pattitilanteesta. Veikkaan vahvasti naapuririitaa vaellusten alkusyyksi. Naapurilla on ollut kivempi kaislamaja, josta on sitten kehitetty laajempi vihanpito. Kaikella kunnioituksella naiset ovat tuskin olleet osattomia näihin kiemuroihin. Vastaiskuksi on lähdetty liikkeelle. Ja pohjoisemmilla alueilla kun on sitten alkanut persikkaa viluttaa, niin on keksitty vetää niskaan evääksi lahdatun hirven turkki, tällä itsellä kun ei ole ollut sille enää suurempaa tarvetta. Se että lämpimissä maissa peitellään kehoa yhtälailla, perustuu sekin luullakseni kateuteen. Selvitään vähemmillä yhteenotoilla, kun vertailua naapurin isännän varustuksen suhteesta oman mussukan etureppuun ei tarvitse tehdä. Ja kauniit naiset on ollut toki aivan yhtä kätevää piilottaa kadehtivilta ja himoitsevilta katseilta. Ja näin ihminen alkoi pukeutua.

Siivoaminen ja näkemykseni mukaan alunperin tahaton sota bakteereja vastaan, ei sekään perustu sen suuremmin ylivertaiseen älykkyyteen. Siinä vaiheessa kun ihminen on alkanut asua tiiviimmin, hän on edelleen ollut luomakunnan likaisimpia eläinlajeja. Harva muu eläin elää oman paskansa keskellä. Hajuvedet keksittiin ennen peseytymisen taidetta. Jos siis ihminen älykkäänä henkilönä olisi ajatellut puhtautta terveen elämän lähteenä, järjestys tuskin olisi ollut tämä. Hajuvedet keksittiin peittämään kitkerä paskan haju, joka leijaili ihmisten ympärillä. Kylpemistähän pidettiin jopa vaarallisena. Ajan kuluessa joku on vain hokassut, että peseytymällä haju ei ole niin paha. Ja jos ei tyhjennä pottaa oven eteen, niin haju ei ole niin ikävä. Ja jos jätteet ja jätevedet ylipäätään siirretään hivenen kauemmas asumukselta, on vähän kivempi olla. Ihminen alkoi siivoamaan turhamaisuuttaan ja välttääkseen jatkuvaa paskanhajua. Moni muu eläin on keksinyt jo miljoonia vuosia sitten, ettei omassa ulosteessa muhiminen ole järin mukavaa. Ihmisellä kesti vähän pidempään, mutta hän on vienyt asian aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ihminen siivoaa tieltään kaiken. Puut, pensaat, järvet, mullan, ilman jne.. Sitä ei muut eläimet tee. Toisin sanoen ihminen seti tässäkin jutussa överit.

Näin ollen saamme kiittää "menestyksestämme" vaatteita ja siivousvimmaa. Ajatteleminen on koko hommasta kaukana. Julistankin siis ihmisen olemuksen syvintä essenssiä lauseella "siivoan siis olen"! Kun nyt olen ratkaissut tämänkin filosofisen dilemman kotisohvallani ajatellen pääni kipeäksi, menen ottamaan särkylääkkeen, levitän pyykit ja imuroin eteisen.